Weserstrasse

Uusi tuttavuus.
Kiva katu!

Tapaksia (www.gaston-berlin.de)
Skumppaa (www.ae-neukoelln.de)
Hattuja (himo.mimosapale.com)

Muiden muassa.
Ja bonuksena toisiinsa nojailevia pyöriä.

EDIT: Lupaan jouluun mennessä selvittää, kuinka www-osoitteet linkataan suoraan klikitiklik, mutta nyt täytyy eka juosta ja syödä. Pus.

Atmen

Sali on iso ja valkoinen.
Tunnin alussa joogaohjaaja sytyttää kynttilän ja suitsukkeen.

Olen elänyt aikoja, jolloin liikunnan piti olla rajua. Piste, jos sattui. Toinen, jos sai kipeät lihakset. Toki näin taas silloin, jos siltä tuntuu.

Mutta nyt tahdon venyä lempeästi ja hengittää syvästi.

Tähän liittyy myös tuleva neljäs tatuointini. Se on saksaa, yksi kauneimmista ja tärkeimmistä.

Atmen.

Teksti muistuttakoon minulle, että kaikella on tapana järjestyä. Ennemmin tai myöhemmin ja juuri oikealla tavalla.

Perjantai

Menimme Marian kanssa Lidliin.
Ostimme pasta-ainekset ja pullon punkkua.

Kiipesimme Marian kotiin viidenteen kerrokseen. Se on ihana koti. Berliiniläiset kodit ylipäänsä ovat ihania. Tai ainakin ne, joissa olen käynyt. Inspiroivia, rentoja ja rempallaan.

Sompailtiin keittiössä.
Maria pilkkoi muiden muassa sipulia, kesäkurpitsaa ja teki kastikketta.

Otin taidekuvan. Peili ja minä, niinku.

Minulla on käynyt tuuri. Ympärilläni on loistavia kokkeja. Yksi on Maria.

Katoin pöydän.

Ruoan jälkeen kuunneltiin musiikkia Marian huoneessa. Pälpätettiin ja haaveiltiin. Saatiin oivalluksia. Parasta.

Maria oli ostanut kankaita ja tilpehöörejä turkkilaiselta torilta. Mietittiin hattuja. Maria on taitava.

Tulin kotiin hymyssä suin ja kolme avokadoa laukussani. Nekin Maria oli ostanut torilta. Yli kymmenen avokadon pussi maksoi kaksi euroa.

HUOM. Äiti, isä ja muut varttuneemmat lukijani. Kun viette hiiren kuvien päälle, huomaatte, että sieltä tulee vielä tekstejä.

Moiccuja!

Kurpitsaa

Tämä postaus on omistettu sinulle, ystäväni R.

Berliiniläinen Kürbis lähettää avokadomerestä terveisiä Espooseen ja sanoo, että kyllä oli Facebook-kuvassa komea suomiserkku.

PS. En ole kovertanut Kürbista itse. Arvasitko?

Bonuksena vielä keittiössä asuvia chilejä. Kokataanko ensi kesänä jotain chileistä? Hallussahan ovat jo tomaatit ja motsarellat.

Siispä – chilit kiinnostaa.
Tervetuloa kesäkeittiöön!

Kämppikset

Mielessäni ehti käydä, että meillä on keltainen ulko-ovi. Sitten A. ja T. avasivat sen.

Katselimme toisiamme ja sanoimme päivää. Vaihdoimme muutamia lauseita, joita kukaan ei enää muista.

Istuimme keittiön pöydän ääreen syömään tomaattikeittoa ja vaaleaa leipää. Siinä me kolme toisillemme vielä vierasta mietimme, että seuraavat kuukaudet asumme yhdessä.

Kun olimme syöneet, katsoimme A:n huoneessa elokuvan Neuköllnistä. Tyynyröykkiöiden keskellä ja peittokasojen alla. Alkoi tuntua, että eiköhän tästä tule hyvä ja talosta koti. Olin oikeassa.

A. ja T. ovat viisaita ja tiedostavia naisia. Sydämeltään lempeitä. Olen varma, että tulen oppimaan heiltä paljon. Olen oppinut jo.

Monta kertaa viikossa istumme keittiön pöydän ääressä ja olemme vain.
Jo näiden hetkien vuoksi oli tarkoitus tulla.

Väri

Lempivärini vaatteissa on musta.

Se on kuin ranskalainen nainen. Sellainen, joka kävelee korkeilla koroilla huojumatta. Sellainen, jolla on takuttomat hiukset ja kirkasta huulipunaa. Sellainen, joka ei ole räävitön, vaikka sitä kuinka ärsyttäisi.

Musta on hyvä. Se sopii kaikkien kanssa ja kestää aikaa. Musta on ryhdikäs.

Ja ei. En kuvittele olevani kuin se ranskalainen nainen, kun laitan päälleni mustaa. Toki joskus toivon sitä, mutta olen, kuten isäni sanoo, liian hörhö. Minulle musta vain on turvallinen.

Sitten tulee Berliini.

Kaupunki, jossa luottovärini on yhä musta. Mutta äkkiä se toivoo seurakseen väripilkkuja. Sellaisia, joiden kanssa irrotella kaduilla ja huutaa jeejee.

Siksi ostin merensinisen, turkooseilla langoilla kirjaillun villapaidan Mauerparkin kirpputorilta.

Kymmenen euroa, sanoi myyjä.
Minä maksoin ja annoin paidalle nimen.

Totta kai siitä tuli Berliini.