Peitz

“On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu.

Näin kirjoitin päiväkirjaani syyskuun ensimmäisenä 1998. Kello oli yksi yöllä, olin juuri saapunut vaihto-oppilasperheeseeni Peitziin. Kylään, joka sijaitsee noin sata kilometriä Berliinistä kaakkoon. Muistan yhä sen tunteen. Jännitti.

Niistä kymmenestä kuukaudesta muodostui yksi merkittävimmistä ajanjaksoistani. Istuin Trabantin kyydissä, ostin salaa f6-tupakkaa kadunvarren automaatista, matkustin Berliiniin ja työnsin pääni ulos junan ikkunasta matkalla Konstanziin. Sanoin ensimmäisen kerran rakastan sinua ja tarkoitin sitä.

Sitten tuli elämä. Kirjoitin ylioppilaaksi, aloitin opinnot, seurustelin, ryhdyin käymään töissä, valmistuin, erosin.

Toissa kesänä istuin kahden ystäväni kanssa berliiniläisessä baarissa. Ulkona oli lämmin elokuun ilta ja kapakassa sai polttaa. Äkkiä tuli vain se tunne. Haluan takaisin.

Yöllä raitiovaunussa kirjoitin horjuvin kirjaimin sanat muistiin.

Kun lentokone muutama viikko sitten laskeutui Tegelille, ajattelin sitä tyttöä, joka kolmetoista vuotta ja yhtä kuukautta aikaisemmin saapui ensimmäisen kerran Saksaan. Jännitys oli tuttua. Samanlaista.

Ensimmäiseksi menin Peitziin.

Käytin samoja tossuja kuin vaihto-oppilaana, koska lepardi ei mene koskaan pois muodista.

Peitzin hiilivoimala. Sen edessä on allas, jossa kasvatetaan karppeja.

Join tervetuliaissnapsin isoisän ja -äidin kanssa. Poltti kurkkua.

Isovanhempien talossa oli sama turvallinen tunnelma. Aikaa istua sohvalla ja ihmetellä. Isoisä olisi halunnut antaa Berliiniin mukaan perunoita.

Takapihalla syötimme kaniineja.

Tuttavaperheen avaruuskoira Laika oli villi ja ihana.

Yvonnen ajokortti oli yhä voimassa.

Petras Eis Caféssa söimme kermasuklaakakkua. Paljon.

Illalla herkuttelimme papuja ja possua.

Sigmund Werner Paul Jähn (s. 1937) kokkasi myös. Nimikirjoitus on aito. Sigmund oli ensimmäinen saksalainen avaruuslentäjä.

En malttanut nukkua. Harjoittelin valokuvaamista ottamalla kuvia maitopurkeista ja keittiön linnusta. Perus.

Kiertelin Peitzissä. Taloyhtiössä asui yksi läheisimmistä ystävistäni, Maria Q. Koulumme Franz-Groger-Gymnasium oli sadan metrin päässä. Joskus lintsasimme ja menimme Marialle juomaan kahvia. Nyt Maria asuu Frankfurtissa. Toivon, että tapaamme.

Täältä ostimme välitunnilla leivoksia. Nyt on ollut jo pidempään hiljaista.

Burgissa oli DDR-museo. Kävin koulussa.

Erich katseli luokkahuoneen seinältä.

Tarhassa nukuttiin päiväunia.

Myös hän oli mestoilla.

Tuli aika lähteä Berliiniin.

11 thoughts on “Peitz

    • voi että anni!
      mulla tuli kyynel, koska:

      a. mulla tuli ikävä
      b. oot eka kommentti, iih!

      toivottavasti sulla on kaikki hyvin ja lempeä olla. kirjoittele inpoksiin lisää kuulumisia, oisi ihana kuulla.
      suukkoja xxx.

  1. Upeaa kerrontaa ja tunnelmaa sun kirjoituksessa.. Tätä on ihana lukea.. Ihan kuin olisin mukana matkassa, sun pään sisällä 🙂
    Kuvatkin ovat seisahtuneet ‘paikalleen’ajassa ja otossa. Puss. Tätä on ihana lukea…
    Ikävä!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s