Jouluaika, taika, Helsinki, Berliini

Loppuvuodessani oli kaksi paluuta.

Ensin oli paluu Helsinkiin ja sitten takaisin Berliiniin.
Kummatkin paluut olivat tärkeitä. Ja onnellisia.
Tapahtui hyviä juttuja.

Ennen joulua pohdimme mennyttä Matin kanssa Käpylän Shellillä.

Oli kahvit, teet, lihapiirakka ja ajatus siitä, että vuosi kohteli meitä hyvin.
Kiitimme ja skoolasimme paperimukeilla.

Eikä seuraava vuosi tule jäämään edeltäjänsä jalkoihin.
Kyllä siitä lähdetään, että sekin tulee olemaan täynnä unelmia.

Pieniä.
Suuria.
Ja kaikkia siltä väliltä.

Pari tunnelmaa joululta.
Muutaman tunnin kuluttua tervetuloa tammikuu.

Berliinin joulutori. Kävin siellä neljä kertaa. Saatoin viihtyä.

Berliinin ihanin joulutori. Kävin siellä neljä kertaa. Viihdyin.

Lasitaidetta.

Harrastin lasitaidetta.

Berliiniläinen joululamppu.

Berliiniläinen joululamppu.

Helsingissä paikassa, jossa asuu rakkaita ja jossa on hyvä.

Helsingissä paikassa, jossa asuu rakkaita ja jossa on hyvä.

Kiljusten piparitalkoot. Tuli Stadin komeimmat ja strösselöidyimmät piparkaakut,

Kiljusten talkoot. Stadin komeimmat ja strösselöidyimmät piparkaakut.

Käpylässä.

Käpylässä.

Jossa saa aina namia.

Jossa saa aina vatsan täyteen.

Myös tämä minun rakkain tietää sen.

Myös tämä silkkipää tietää sen.

Kotikotona. Isän joulutraditio. Sen parhaimmat joulutyypit hengaa aina yhdessä.

Kotikotona. Isän joulutraditio. Sen parhaimmat joulutyypit hengaa aina yhdessä.

Fämily Oki. Moi Reeta!

Fämily Oki. Moi Reeta!

Kuusipuu. Glitterillä.

Kuusipuu. Glitterillä.

Koriste.

Valotaidetta.

Päivää pukki.

Päivää pukki.

Äidille,

Äidille.

El glöögi -pannu. Se on nätti.

El glöögi -pannu.

Sitten tuli jouluaatto.

Tuli jouluaatto.

Suvun vanhimmat saivat eniten lahjoja. Perus.

Suvun vanhimmat saivat eniten lahjoja. Perus.

Mutta minäkin sain! Suvun nuorin!

Mutta sain minäkin. Neljä!

Sitten käveltiin. Oli niin kaunista.

Käveltiin. Oli niin kaunista.

Time for tiski.

Time for tiski.

Koulussa

Viimeisenä koulupäivänä ope sai muffinssin.
Paras ope.

Syksy koulussa oli hieno. Kielioppisäännöt olivat yksi uusista ihastuksistani. Lukioaikoina pakenin samoja sääntöjä Kauniaisten uimahallin Simmis-kahvilaan. Berliininmunkki, kuppi kahvia ja tupakkaa. Jaa mikä sijamuoto?

Onneksi olen nyt aikuinen. Arvostan kielioppia eri tavoin kuin 18-vuotias minä. Toivon, että ruotsin- ja saksanopettajani näkevät tämän.

Ja homma jatkuu tammikuussa, koska joulupukki tuo lisää kielikurssia.

Siispä Saara. Pidä kynsilakat valmiina ja kynät terävinä.
Pian nähdään.

tässä on se muffinssi!

tässä on se muffinssi!

open pöytä.

open pöytä.

eikös meillä oo punaista lakkaa?

eikös meillä oo punaista lakkaa?

lesen, bitte.

lesen, bitte.

Berliini

Nyt on perjantai-ilta ja minä lennän huomenna Suomeen.
Sitä ennen kerron kaksi tarinaa.

Tarina yksi.

Stina ja Aku tulivat kylään marraskuun lopussa. Se oli ihanaa.

Ensimmäisenä iltana menimme Stinan kanssa baariin. Sellaiseen rehelliseen kulmakuppilaan, jonka sisustus oli uusittu ehkä 1980-luvun lopussa ja jonka pöydistä kiemurtelivat tupakan savu ja tarinat meriltä, korkeista kerrostaloasunnoista ja rakkauksista, joiden päättyminen sattui liikaa.

Sellaiseen menimme, tilasimme viinit ja istuimme baaritiskille. Lauseidemme välissä puhuimme baarimikon kanssa. Ensin muutamia ajatuksia sinne ja tänne. Sitten kävimme seuraavan keskustelun.

Baarimikko: Oletteko tässä vielä hetken?
Me: Juu. Kuinka niin?
Baarimikko: Katsotteko baarin perään? Menen huoltoasemalle hakemaan hodarin. Jos joku tulee, antakaa kalja.

Niin meistä tuli baarimikkoja. Noin kahdeksaksi minuutiksi, mutta kuitenkin. Eikä kukaan tullut tai lähtenyt, mutta siinä me istuimme ja olimme, että tällaista tänään.

Lupasin Stinalle blogipostauksen, joka päättyy sanoihin Only in Berlin.

tämä oli toinen kerta jo. aku tuli silloin mukaan.

tämä oli toinen kerta jo. aku tuli silloin mukaan.

ecke kneipessa. ne on parhaita.

ecke kneipessa. ne on parhaita.

terot berliinissä. tämä oli jo ennen stinaa ja akua. näin suomalainen mies lomailee.

terot berliinissä. tämä oli jo ennen stinaa ja akua. näin suomalainen mies lomailee.

Tarina kaksi.

Olen koko syksyn leikkinyt kynsisaksilla kampaamoa peilin edessä. Koska lennän huomenna Suomeen, ajattelin, että olisihan se kiva, että otsatukka olisi suora ja minä sievä.

Niinpä kävelin kodin vieressä olevaan kampaamoon. Sekin sellainen rehellinen. Ikkunassa muovisia meikkipäitä, joiden päässä on kiharat peruukit.

Kerroin, että tulen myöhässä, mutta jos vähän tasoiteltaisiin tukkaa. Nainen, viisissäkymmenissä, stumppasi tupakkansa ja istutti tuoliin.

Kampaaja: Miten tämä näyttää tältä?
Minä: Itse olen. Niin. Onhan se vähän.
Kampaaja: Nyt siistitään. Ole paikallasi.

Ja niin tuli otsatukasta suora.
Ja sievä.

Kun tarjosin rahaa, kampaaja pudisti päätään ja sytytti tupakkansa.
Ei tästä mitään tarvitse maksaa. Ota se joululahjana minulta sinulle.

rakkaus.

rakkaus.

kiss and tell.

kiss and tell.

Pastaa! Jäätelöä!

Eräänä lauantaina söimme Heini-Tuulin ja ihanien herrasmiesten kanssa pastaa ja minijäätelöitä. Meille kokattiin.

Joimme punkkua ja hekotimme. Kävimme kävelyllä. Puolen yön jälkeen menimme kapakkaan, jonne pääsi sisään soittamalla ovikelloa.

Aivan parhaita hetkiä ja sellainen olo, että hitsi.
On tämä life aikamoista.

Mietin kahta kuvatekstiä lähes tunnin. Ne pyörivät jäätelön, rakkauden ja onnen ympärillä ja olivat vaaleanpunaisia. Enkä mää sitten edes laittanut niitä, kun hymistelin vain.

Eat, Pray, Love, Nutella

Välillä luulen, että asun leipomossa. Ei haittaa.
Katsokaa nyt. Tuollaisia kakkuja, suoraan uunista ja yhteiseen pöytään.

meinasin pillahtaa itkuun.

meinasin pillahtaa itkuun.

ja koska olin niin innoissani, niin tarkennus meni sinne ja tänne.

ja koska olin niin innoissani, niin tarkennus meni sinne ja tänne.

Viime aikoina olen ajatellut paljon ruokaa.
Se on ollut huoletonta ja nautinnollista pohdiskelua.

Olen miettinyt, miksi syön aamupalaksi rasvatonta rahkaa ja pellavansiemeniä kun voin syödä tuoretta leipää ja kermaista juustoa. Voita.

Tai miksi ahmin puolen päivän aikaan muovirasiasalaatin, kun paljon ihanampaa on syödä posliinikulhosta kurpitsakeittoa, juoda sitruunateetä ja ottaa jälkiruoaksi banaanileipää.

Ja onko minulla muka ollut oikeasti niin kiire, etten ole iltapäivällä ehtinyt syödä pussillista pähkinöitä tai dipata porkkanoita fetadippiin.

Senkin ymmärrän nyt, että harva asia maistuu iltaisin herkullisemmalta kuin uunissa lämmennyt kesäkurpitsa ja sen rinnalla riisi.

Ja yöllä (ei joka yö, älkää huolestuko) on maailman parasta syödä peiton alla suklaata. Ritter Sportia, natürlich.

Olen aina ollut melko hyvä asettamaan kieltoja. Älä sitä, älä tätä. Nyt on suklaalakko, nyt karpataan, nyt tutkitaan glykeemi-indeksejä.

Ystäväni Riikka, joka on kulinaristi ja yksi niistä maailman parhaimmista kokeista, muistaa yhä kevään 2002, kun luimme yhdessä pääsykokeisiin.

Asuimme muutaman viikon kaksin Riikan vanhemmilla, kun he olivat mökillä. Ennen lähtöä kirjastoon söimme yhdessä aamupalaa. Riikka nautti, söi hyvin. Minä vetelin leipäni päälle Kavli-levitettä. Rasvaa puoli prosenttia, makuna pöly.

Kun Riikan vanhemmat palasivat kotiin, Riikka kattoi Kavlin sunnuntain brunssipöytään. Kukaan ei koskenut siihen. Ymmärrän nyt.

Paljon paremmin voin, kun otan välillä leivän päälle hilloa ja Kavlin sijaan croissantin. Se on nautintoa. Siksi kroppa tuntuu kevyeltä ja voi hyvin.

Mummo jo aikanaan sanoi, että ruokapöydässä kaikkea kohtuudella. Ei mitään avaruustiedettä, mutta ensimmäisen kerran elämässäni saatan jopa ymmärtää, mitä se tarkoittaa.