Kotikatuani valvoo huumaava Sonnenallee. Se ei koskaan tunnu nukkuvan. Kävelen sitä mielelläni, mutta iloitsen aina, kun pääsen puikahtamaan kotikadulleni.
Sen jalkakäytäviä reunustavat puut. Autot ajavat mukulakivillä. On putiikki, jossa söpö skeittaripoika tekee t-paitoja ja kangaskasseja. On Marian ja minun lempikapakka, jossa istuimme syksyllä tunteja ja puhuimme. On turkkilaisen pariskunnan pitämä kulmakioski.
Ja kampaamo, johon en kuitenkaan mene sisään, kurkin vain ikkunasta, koska menen pian taas tapaamaan Angelicaa. Jo ensi viikolla, koska sitten Angelica lähtee lomalle Thaimaahan.
Meistä tulee tämän kadun kanssa vielä läheisiä frendejä.
Tällä viikolla on ollut muutenkin kivaa. Olen tehnyt erästä työtä, johon liittyvät kakut. Joogannut. Syönyt Krikin kanssa lounasta.
Ja illalla syön jälleen hyvää, kun teemme ruokaa ykköskodin kämppisten kanssa.
On olemassa elokuva nimeltään Sonnenallee (1999). Se pitää nähdä.
Kotikadullani voi myös levätä.
Ja liimata tarroja.
Ja sillä on sanomaa. Hyvää sanomaa.
gedankengutberlin 